Luonnollinen yritys ja yhteisö

Luonnollinen yritystoiminta on uusi yritystoiminnan paradigma, joka pohjautuu "uuteen tieteeseen", sen tulkintaan ja hyödyntämiseen yritystoiminnassa - näkemykseen yrityksestä arvontuotantoprosessina, -yhteisönä ja -verkostona.

Se on xTeorian mukainen vaihtoehto nykyiselle liiketoimintafilosofiallemme. Se on holistinen oppi, sillä se ottaa kantaa ja esittelee teorian lisäksi myös konkreettiset toimintamallit ja välineet arvolähtöisen liiketoiminnan toteuttamiseksi arjessa.

Luonnollinen yritystoiminta haastaa nykyisen liiketoimintakäsityksen ja avaa tien uuteen arvoon perustuvaan liiketoimintaan ja sen toteuttamiseen eli arvolähtöiseen liiketoimintaan. Se sisältää uudet näkemykset ja toimintamallit strategian luomiseen, johtamiseen, organisaatioon ja yrityskulttuuriin sekä viestintään ja markkinointiin.

Koska sen perusta on uusi ja pohjautuu orgaaniselle maailmankäsitykselle vanhan mekanistisen käsityksen sijaan, menee koko liiketoiminnan toteuttamisen ”paletti” uusiksi. Luonnollinen yritystoiminta edellyttää kokonaisvaltaista muutosta tavassa tehdä ja toimia. Sitä toteutetaan

  • arvoa luovalla ja toteuttavalla strategialla,
  • mahdollista, viesti ja vaikuta, tuota arvoa, ole läsnä -johtajuudella,
  • luovalla organisaatiolla ja yrityskulttuurilla sekä
  • arvoa luovalla markkinoinnilla.


Yritystoiminta ennen ja nyt

Yritystoiminta ja sen toteuttamisen mallit heijastavat muutoksia mm. yhteiskunnassa, taloudessa ja ihmisten arvostuksissa. Yritystoiminnan organisoinnin ja toteuttamisen perustana olevat arvostukset ja tekijät muuttuvat ajan mittaan kuten muukin yhteiskunnallinen toiminta.


Ennen yritys ja sen organisaatio nähtiin "mekaanisena koneena".

Tärkeitä olivat

  • yritykseen sijoitetut panokset – pääoma, koneet ja laitteet, henkilöstöresurssit,
  • liikeidea - toiminnan perustana olevat tuotteet, asiakkaat ja tapa toimia,
  • työnorganisointi ja sen tehokkuus,
  • johtaminen (management), jonka tavoitteena oli saada yrityksestä, henkilöstöstä ja sen muodostavasta koneesta kaikki irti.


Toiminta oli yritys- ja tuotekeskeistä, jossa johtaja oli pomo, henkilöstö tuotannontekijä ja tärkeää olivat pääomat. Tavoitteena oli varallisuuden kasvu, jossa yhtiö oli väline ja keino varallisuuden kasvattamiseksi. Ihmiskäsitys oli materialistinen ja asiakas kuluttaja ja kohde. Toiminta oli lineaarista.


Tänä päivänä yritys ja sen organisaatio nähdään toimintana, jossa strategian avulla toteutetaan missiota.

Tärkeitä ovat

  • missio - miksi yritys on olemassa, mikä on sen toiminnan perustarkoitus,
  • arvot – eettiset ja toiminnalliset toiminnan reunaehdot ja lupaus asiakkaille ja sidosryhmille,
  • visio – missä yritys haluaisi olla 3-5 vuoden päästä,
  • strategia – kuinka yritys toteuttaa missiotansa ja pääsee visioonsa,
  • oppiva organisaatio – jossa pääpaino on jatkuvalla kehittymisellä ja osaamisen kasvulla,
  • johtajuus (leadership) - ihmisten johtaminen kohti tuloksia,
  • organisaation voimaannuttaminen ottamaan oma osansa vastuusta ja vallasta.


Toiminta on strategia-, arvotuotanto- ja asiakaskeskeistä, jossa johtaja on valmentaja ja henkilöstö toteuttaja, tärkeitä ovat tieto ja teknologia, tavoitteena kasvu ja voitto. Yhteistyö on väline ja keino menestykseen. Ihmiskäsitys on humanistinen, asiakas on kumppani ja asiakassuhde. Toiminta on vastavuoroista.


Luonnollinen yritystoiminta

Luonnollisessa yritystoiminnassa yritys ja sen organisaatio nähdään "orgaanisena, elävänä yhteisönä ja verkostona”

Tärkeitä ovat

  • ekologinen lokero ja arvotyhjiö
  • luova organisaatio (virtuaaliorganisaatio) ja verkostot
  • yhteinen johtajuus
  • jatkuva muutos ja uudistuminen
  • arvoa luovat tarjoomat ja viestintä
  • arvotyhjiön täyttäminen


Toiminta on luovuus- ja arvokeskeistä

  • johtaja on mahdollistaja ja viestijä
  • henkilöstö luova voima
  • tärkeitä ovat luovuus ja arvot
  • tavoitteena (henkinen) kasvaminen


Aito yhteistyö ja verkostot ovat välineitä ja keinoja kasvamiseen ja kehittymiseen. Ihmiskäsitys on positiivinen ja eettinen, asiakas on arvoa luova ja hyödyntävä mahdollisuus, joka etsii "tuottajaa". Toiminta on yhteinen kasvun mahdollisuus.


Luonnollisen yritystoiminnan perusarvot


Uusi maailmankäsitys

  • perustuu luonnolliseen maailmankäsitykseen nykyisen mekanistisen maailmankäsityksen sijaan


Uusi tiede

  • hyödyntää ”uuden tieteen” – kvanttifysiikka, kompleksiset kehittyvät ja elävät järjestelmät, kaaosteoria, meemiteoria, Spiral Dynamics ym. – luomaa uutta näkemystä ihmisten, yhteisöjen ja yhteiskuntien toiminnasta ja kehityksestä sekä sen luomia uusia periaatteita ja malleja yrityksen muodostamisessa ja liiketoiminnan toteuttamisessa


Murrosten aikakausi

  • hyödyntää muutosta ja murrosta liiketoiminnan uudistamisessa ja kehittämisessä ja hyväksyy ne oleelliseksi osaksi yritys- ja liiketoimintaa


Arvotuotanto

  • luo arvoinnovaatioita ja epälineaarisia liiketoimintakonsepteja, jotka hyödyntävät avautuvia ekologisia markkinatiloja ja niissä olevia arvotyhjiöitä (tyydyttämätöntä kysyntää) ja pyrkii näin pois kilpailusta luoden uutta arvopohjaista kysyntää


Aito johtajuus

  • perustuu aitoon johtamiseen, joka mahdollistaa yrityksen itseorganisoitumisen yrityksen mission toimiessa napanuorana


Luova organisaatio

  • toimii luovana organisaationa, joka on itseorganisoituva, oppiva ja strategisesti toimintavalmis ja kykenevä työyhteisö ja arvoverkosto


Tarinaa luova viestintä ja sissimarkkinointi

  • tukee yritysidentiteetin muodostumista tarinaa luovan viestinnän ja arvoa korostavan sissimarkkinoinnin avulla ja luo näiden avulla yritykselle vetovoimaa


Arvotuotantokumppanuudet

  • pyrkii luomaan emergenssiä (uutta arvoa) tuottavia arvotuotantokumppanuuksia asiakkaiden ja muiden sidosryhmien kanssa.


Kestävä toiminta

  • hyväksyy luonnolliset reunaehdot toiminnalleen – ekologinen kestävyys, eettiset arvot, sosiaalinen vastuullisuus


Taloudellinen kilpailukyky

  • toimii taloudellisesti kestävällä tavalla ja jatkuvasti kannattavasti


Liiketoiminnan johtaminen ja sen kehittäminen on ”menestyksen hyrrän” pitämistä jatkuvassa liikkeessä ja vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa.

Perusarvot kuvaavat murrosten aikakauden liiketoiminnan maailmankuvaa ja kestävää ja tervettä liiketoimintatapaa. Liiketoiminta on jatkuvaa muutosta ja kehittymistä.

Luonnollinen yritys ja sen organisaatio nähdään "orgaanisena, elävänä verkostona" etsimässä ja täyttämässä ekologista markkinalokeroa ja arvotyhjiötä arvoinnovaatioiden avulla.

Ekologinen lokero on markkinoilla oleva tai synnytettävissä oleva tila, joka odottaa täyttäjäänsä. Se sisältää näkymättömissä olevan kysyntäpotentiaalin ja se voi syntyä esimerkiksi

  • asiakkaiden arvojen muutoksesta,
  • asiakkaiden käyttäytymisen muutoksesta,
  • asiakkaiden tarpeiden muutoksista,
  • teknologisesta innovaatiosta tai
  • sosiaalisesta innovaatiosta.


Arvotyhjiö
on ekologisessa lokerossa oleva täyttämätön tarve, jotka odottaa tyydyttäjäänsä. Tarve voi olla jo olemassa tai se voidaan synnyttää oikealla arvolupauksella. Asiakkaan kokema arvo voi olla hyöty, toiminnallisuus, tunne jota asiakas arvostaa - palvelu, yhteisöllisyys, säästö, helppous, nopeus ym.

Arvolupaus on tiivistetty kuvaus yrityksen toiminnan perustana olevasta arvoinnovaatiosta ja siitä miten se täyttää valitussa / synnytetyssä ekologisessa lokerossa olevan arvotyhjiön. Arvolupauksen täyttäminen tuottaa enemmän arvoa asiakkaille kuin aiemmin tarjolla olevat ratkaisut sekä yritykselle parempaa kannattavuutta ja liiketoiminnan volyymia. Yrityksen missio ja visio perustuvat arvolupauksen täyttämiseen.

Toiminnan organisoinnin tavoitteena on synnyttää luova organisaatio tai jopa virtuaaliorganisaatio, joka hyödyntää erilaisia verkostoja toiminnassaan. Luova organisaatio on organisaatio, joka on samalla kertaa sekä oppivan organisaation että strategisen toimintavalmiuden voimaannuttama organisaatio. Oppiva organisaatio pyrkii jatkuvasti kehittymään ja oppimaan yhä paremmaksi toteuttamaan yrityksen missiota ja visiota valitun strategian avulla. Oppiminen ja kehittyminen ovat luonnollinen osa yrityksen toimintaa.

Strateginen valmius organisaatiossa tarkoittaa sitä, että jokainen organisaation jäsen on aina valmis tekemään ne tarvittavat oikeat ratkaisut ja päätökset, jotka edesauttavat mission ja vision toteutumista. Oikeiden asioiden tekemisen valtuutus koskee kaikkia organisaation jäseniä. Organisaatio on voimaantunut, kun se on sisäistänyt oppivan organisaation ja strategisen toimintavalmiuden osaksi jokapäiväistä toimintaansa. Voimaantunut organisaatio on siis luova organisaatio.

Johtajuus ei ole enää ”käske ja valvo” -johtamista vaan johtamista leimaa yhteinen johtajuus, jossa korostuu pedagoginen ja strateginen johtamisote. Pedagoginen johtajuus on johtamista, joka tähtää yhteisen tavoitteen (missio ja visio) määrittämiseen ja toteutumiseen avoimuuden, vuorovaikutuksen ja yhteistyön avulla yhdessä organisaation kaikkien jäsenten kanssa. Pedagoninen johtajuus on luottamusta ja arvostamista.

Yrityksen tavoitteena on jatkuva muutos ja uudistuminen, uusien arvoa luovien tarjoomien luominen arvoa luovan asiakassuhteen ja strategiatyöskentelyn avulla.


Arvoa luova strategia

Hyvä strategia toteuttaa yrityksen missiota ja arvolupausta sekä visiota. Se perustuu arvoa luovien kilpailutekijöiden luomiseen ja niiden toteuttamiseen. Strategian toteuttaminen luo uutta arvoa kaikille yrityksen sidosryhmille niin asiakkaille, henkilöstölle, omistajille kuin yhteiskunnallekin. Strategian luominen tapahtuu yhteisöllisesti ja luovasti, se haastaa perinteisen tavan luoda strategia.

Strategiatyö voi edetä esimerkiksi seuraavasti:

  • tunnustetaan, että entiset eväät eivät riitä,
  • käydään läpi oman liiketoiminnan strategiset kilpailutekijät ja katsotaan miten niiden merkitys ja vaikutus on muuttunut markkinoilla,
  • määritellään liiketoiminnan uusi arvoperusta lähtien asiakkaiden tarpeista ja tavoittelemista hyödyistä,
  • luodaan uusi arvoinnovaatio ja -lupaus joka täyttää löydetyssä ekologisessa lokerossa uinuvan kysynnän.


Tämä vaatii paljon työtä ja vahvaa sitoutumista ja uskoa uuden löytämiseen, mutta onnistuessaan palkinto on sitäkin parempi - kasvava ja kannattava liiketoiminta.


Uusi johtajuus

Johtaja on mahdollistaja, viestijä ja vaikuttaja, arvon luoja ja tuottaja, osa yhteisön toimintaa. Tämä uusi johtamisnäkemys on kokonaisvaltainen uusi näkemys, joka perustuu vuorovaikutukseen. Johtaja on vaikutuksen ja merkityksen synnyttäjä ja edesauttaja. Se on yhdessä johtamista.


Johtajan tehtävä on mahdollistaa

  • yksilöiden ja tiimien tehokas ja tuloksekas toiminta,
  • piilevien voimavarojen vapauttaminen ja organisaation voimaantuminen oppivan organisaation ja strategisen toimintavalmiuden hyödyntämiseksi,
  • varmistaa resurssit niin fyysiset, henkiset, taloudelliset kuin tiedolliset,
  • keskittyä vahvuuksien vahventamiseen ja kriittisten heikkouksien eliminointiin.


Johtajan vastuu ja tehtävä on luoda menestymisen edellytykset jokaiselle erikseen, yhdessä toimivalle työyhteisölle ja koko yritykselle.

Johtaja on viestijä ja vaikuttaja, jonka tulee viestiä missio, arvolupaus, visio ja arvot ja toteuttaa arvoa luovaa viestintää kaikille sidosryhmille. Johtajan tulee sytyttää, aktivoida ja motivoida. Johtaminen on työyhteisön ja sen jäsenten auttamista ja tukemista onnistumiseen – johtaminen varmistaa suunnan säilymisen ja koko työyhteisön yhteensovittamisen tavoitteiden ja tulosten aikaansaamiseksi – johtaminen on vuoropuhelua.

Johtajan tehtävänä on tuottaa arvoa eli perusta kaikki toiminta arvoa tuottaviin tekijöihin, määrittele kilpailutekijät ja niiden erottuvuus kilpailijoihin nähden asiakkaan hyödystä lähtien eli tuota arvoa kaikille sidosryhmille. Vain tuottamalla kestäviä arvoja ja hyötyjä, luot yrityksellesi kestävän perustan ja jatkuvuuden.

Ole läsnä ja vuorovaikutuksessa koko yrityksen kanssa, ole innostava esimerkki. Käskeminen on rohkeuden puutetta ja todiste johtamisen epäonnistumisesta – johtajuus on luottamusta ja arvostamista sekä läsnäoloa. Vain muuttamalla omaa johtamistapaasi ja -tyyliäsi, voit alkaa rakentaa uutta luovaa organisaatiota ja yrityskulttuuria.


Luova organisaatio

Luova organisaatio on oppiva organisaatio. Se on avoin ja vuorovaikutus on aktiivista ja monensuuntaista, se hyväksyy epäonnistumisen, oppii ja kehittyy koko ajan, se ottaa käsien lisäksi aivot käyttöön, koko organisaatio on sitoutunutta, se on motivoitunut ”arvon tuotantoon” ja sen kehittämiseen, arvot luovat toiminnan reunaehdot, yksilöllisyys ja yhteisöllisyys elävät rinta rinnan. Meidän jokaisen vastuu ja tehtävä on tehdä osamme kokonaisuudesta niin hyvin kuin pystymme – ja huomenna vielä paremmin.

Luova organisaatio on myös strategisesti toimintavalmis organisaatio. Se on valmis toimimaan strategisesti oikein itseohjautuvasti, johtajat, esimiehet ja henkilöstö toimivat yhdessä, toiminta perustuu yhteiselle tarinalle ja yhteisille tavoitteille. Luovassa organisaatiossa henkilöiden kyvykkyys ja tahto toteuttaa strategiaa ohjaavat työtehtävien organisointia ja henkilöstön asemointia organisaatiossa. Tavoitteellisuus ja tulosten saavuttaminen on ensisijaista – strategiaa toteutetaan aina. Strateginen valmius on lupa toimia oikein, kun asiat sitä vaativat. Luova organisaatio mahdollistaa sinun ja yrityksesi hereillä pysymisen koko ajan.


Arvoa luova markkinointi- vie perille yrityksen "tarinan"

Arvoa luova markkinointi korostaa sitä, että perinteiset asiakkaaseen kohdistuneet toimenpiteet kuten markkinointi ja viestintä tulee miettiä uudestaan. Arvoa luova viestintä tekee kaikista yrityksen sidosryhmistä tietoisia yrityksen missiosta, visiosta ja arvolupauksesta. Se vie perille yrityksen "tarinan" ja luo merkityksiä ja vaikutuksia.

Arvoa luova markkinointi luo markkinoille imua yrityksen arvoinnovaatioille valituissa asiakassegmenteissä, jotka perustuvat ekologisten lokeroiden hahmottamiseen. Se keskittyy haastamaan asiakkaat arvolähtöiseen tarvepohdintaan, tiedostamaan omat arvotyhjiönsä. Se keskittyy kuvaamaan koko arvontuotantoprosessin siten, että asiakkaat näkevät itsensä sen toteuttamisen osana.


Vanhasta uuteen ajatteluun

Vanha ajattelu oli, että omistajat luovat omistajatahdon, hallitus toteuttaa omistajatahtoa ja luo strategian, toimitusjohtaja vastaa operatiivisesta toiminnasta ja päättämisestä strategian pohjalta, henkilöstö toteuttaa annettua strategiaa ja annettuja päätöksiä, vastuu ja voitot ovat johdon ansiota, epäonnistumiset henkilöstön syytä.

Uusi ajattelu on, että omistajat ja hallitus luovat toiminnan suuntaviivat – missio, arvolupaus ja visio, (toimitus)johtaja on mahdollistaja ja viestijä, johto ja henkilöstö luovat yhdessä strategian ja tavoitteet jotka toteuttavat missiota, arvolupausta ja visiota, organisaatiossa vallitsee strateginen valmius – valmius tehdä oikeita asioita, oppiminen ja kehittyminen ovat olennainen ja hyväksytty osa yrityskulttuuria, valta ja vastuu ovat yhteisiä.

Jotta voisimme muuttaa toimintaamme ja yritystämme vastaamaan uuden ajan haasteisiin, tulee meidän ensin muuttaa ajatteluamme, ymmärtää miksi uusi ajattelu on tarpeen ja sen jälkeen lähteä toteuttamaan sitä yrityksessämme.